torstai 13. kesäkuuta 2013

Raparperikupit

Tämäkin ohje on viimevuodelta, olen vain odottanut että raparperi kausi alkaisi.
Nämä kupit olivat aivan ihanan makuisia.  Raikkaita ja kuitenkin  makeita. Minä pidin ja niin piti kaikki muutkin. Suosittelen siis kokeilemaan. Hirveän monesti hyvän makuiset raparperit jäävät syömättä koska ei keksitä mitä niistä voisi tehdä. Tämä on hyvä vaihtoehto siihen. :)


6 kpl

Taikina:

75g voita
½ dl sokeria
½ kananmuna
2 1/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaurahiutaleita
½ tl leivinjauhetta
1/8 dl vettä

Täyte:

n. 425 g raparperia
½ rkl perunajauhoja
3/4 dl sokeria
½ tl kanelia

Lisäksi prk flora vanillaa

Ohje:
Vaahdota rasva ja sokeri
lisää ½ muna edelleen vatkaten
sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan
lisää vesi ja  sekoita taikina tasaiseksi
puristele taikina tiiviiksi köntiksi ja laita n. puoleksi tunniksi jääkaappiin vetäytymään

Kuori raparperit ja pilko pieniksi paloiksi
sekoita raparperien joukkoon perunajauhot, sokeri ja kaneli
Jaa seokset uuninkestäviin kahvikuppeihin tai keraamisiin vuokiin (halkaisija n.7 cm)

Muotoile taikina pötköksi (käytä apuna tarvittaessa jauhoja)
Leikkaa pötkö kuuteen osaan
pyörittele palat palloiksi ja painele halkaisijaltaan n. 10 cm kokoisiksi levyiksi - käytä tarvittaessa kaulinta
asettele levyt kuppien päälle kansiksi niin että joka puolelta taikina menee hieman reunan yli.
Painele levyt kuppien reunoilta pitäviksi.
(levyistä tulee aika ohuita joten pienet reijät on mahdollisia.)

Paista uunin alatasossa 200 asteessa n. 20 min

kaiverra lopuksi taikinakansien keskelle pieni reikä lusikalla
anna jäähtyä hetki ennen tajoilua
kaada reijästä kuppiin flora vanillaa ja nauti

Koristelussa voi käyttää esim sitruunamelissan lehtiä tai/ja tomusokeria



Raparperihyydykekakku

Pitkästä aikaa pääsin koneelle päivittämään blogeja :) Kesäloma alkoi ja oikeastaan olen ollut kokoajan menossa johonkin. Mutta tällaisesta kesästä minä pidän, saa tehdä kaikkea mitä koulun ohella ei ehdi. Juuri olin kolme päivää sukulaisten mökillä ja parin päivän päästä lähden kahdeksi viikoksi Turkuun. Kotona en ehdi hirveästi olla, mutta ei se kyllä haittaa ollenkaan :) sukulaisia on ihana nähdä!!

Nyt lisään tänne kakun jonka tein viime kesänä, juuri ennen kuin lähdin reissuun joten en itse ehtinyt maistaa tätä. Kuitenkin kaikki kakkua syöneet sanoivat sitä herkulliseksi ja sen kyllä uskoo :) ei näillä aineksilla pahaa voi tullakaan :)
Ja tosiaan, pyydän anteeksi kuvaa koska sitä minä en itse ottanut vaan äitini, joka ei todellakaan osaa kameraa käyttää :)



Pohja:
180 g esim. Digestive keksejä
75g voita

Täyte:
2½ dl flora vanillaa
200g vanilijatuorejuustoa (TAI maustamatonta tuorejuustoa ja pari tl vanilijasokeria)
3-5 vartta raparperia (riippuu varsien koosta ja kuinka raparperisen tahtoo kakusta)
2-3 dl vettä
1-2 dl sokeria
100g valkosuklaata
5 liivatelehteä

kiille:
Raparperin keitinliemi
3 liivatetta
vihreää elintarvikeväriä

Ohje:
halutessasi suojaa irtopohjavuoan sisäreuna siihen tarkoitetulla kalvolla tai vaikka piirtoheitin kalvosta leikatuilla suikaleilla.
Valmista keksipohja. Tarkemman ohjeen löydät täältä.

Kuori ja paloittele raparperit ja laita veden ja sokerin kanssa kattilaan ja keitä pehmeäksi
siivilöi raparperit ja keitinliemi erilleen, mutta älä heitä kumpaakaan pois
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa
Vatkaa flora vanilla vaahdoksi, lisää joukkoon vanilijatuorejuusto (tai maustettu maustamaton tuorejuusto), sulatettu suklaa ja keitetyt raparperit
Kiehauta tilkka raparperilientä ja sulata siihen liivatteet. Tarkempi ohje täältä.
Lisää seokseen liivatteet ja kaada keksipohjan päälle.
Anna hyytyä n. 4 tuntia jääkaapissa

Kun täyte on hyytynyt, laita kiilteelle tarkoitetut 3 liivatetta likoamaan kylmään veteen
Värjää raparperiliemi elintarvikevärillä haluamasi väriseksi
Kuumenna pieni tilkka raparperilientä ja sulata liivatteet siihen.
Kaada kiille kakun päälle ja anna hyytyä muutama tunti

Koristele ennen tarjoilua esim:
syötävillä lehdillä
tuoreilla mansikoilla
suklaa pursotuksilla